Tutinaa

Sain tänään ilmoituksen siitä, että saan AMK:n tuen harjoitteluani varten! Ja huomenna aamulla kello 7 on muuten täsmälleen kuukausi aikaa siihen, kun lentokone starttaa kentältä vieden mut kohti seikkailua!

Tämä ei ollut varsinaisesti mikään päänvaivaa aiheuttava juttu, sillä olen oikeutettu saamaan tuen. Silti melkein 1000 euron kilahtaminen pankkitilille tuntuu hienolta.  Vaikkakin summa menee vain loppujen säästämieni rahojen seuraksi säästötilille enkä näe senttiäkään ennen joulukuuta.

Köyhänä ei ole kivaa. Minusta on kuitenkin aika hienoa, että olen onnistunut unohtamaan säästötilillä makaavat rahat ja kituutellut koko syksyn tuilla. Ei sillä että muuta vaihtoehtoa olisi ollut. Vuokrani Jenkkeihin maksetaan osissa: ensin 150 dollarin takuusumma, sitten 600 dollarin etukäteisvuokra ennen lähtöä ja loput kun saavun paikanpäälle.

Maksua vastaan saan ilmeisesti jonkinlaisen kimppakämpän. Firmalla on opiskelijoita varten muutama talo ja kerrostaloasunto. Asuminen on juttu, joka jännittää minua eniten heti itse matkustamisen jälkeen. 

Multa kysytään nykyään melkein viikoittani, että "Joko jännittää?". No ei. Ei vielä. Ehkä kahden viikon päästä, minä vastaan. Käytännön asiat saavat silti aikaan jännittyneitä ajatuksia. Siksi tein listan asioista, jotka saavat piennen pallon vatsassani pullistumaan ja väreilemään epämiellyttävästi.

      

      1. PASSI JA HAMMASHARJA

Eniten kaikesta mitä minulle voi tapahtua matkan aikana pelkään sitä, että matkatavarani päätyvät jonnekin ihan muualle kuin Miamiin. Toki otan mukaan käsimatkatavaroita niin paljon kuin suinkin voin, mutta tietokone, järjestelmäkamera ja yksi vaatekerta ei juuri lohduta 14 tunnin lentomatkan jälkeen jos omia kamoja ei näy missään. Tästä syystä ylipäätään päätin lentää Miamiin Fort Myersin sijaan. Ft.Myers olisi ollut lähempänä LaBelleä ja firman tyypit olisivat hakeneet minut suoraan lentokentältä omaan asuntooni. Sinne olisi kuitenkin pitänyt lentää kahdella vaihdolla. Nyt nukun Miamissa yhden yön ja sunnuntaina lähden bussilla kohti LaBelleä. Tämä ei kylläkään enää häiritse minua ajatuksena lainkaan. Saanpahan rauhassa nukuttua pois aikaeroväsymystä. Ja matkalaukulla (sekä tietysti minulla) on vähemmän mahdollisuuksia eksyä.

      2. SCREW YOU GUYS, I’M GOING HOME

      Pelkään myös sitä, että asuntoni (tai solukämppäni) tulee olemaan ihan kamala ja kämppikset vielä ikävämpiä. Kun menen johonkin merkittävään uuteen tilanteeseen, niin minulla on joskus tapana käydä läpi mielessäni ne asiat jotka voisivat mennä todella pahasti pieleen ja sitten pohdin kuinka selviäisin tästä pahasta tilanteesta. Niinpä mietin, miten luovisin läpi kolmesta kuukaudesta todella rasittavien ja ikävien tyyppien kanssa. 

      Olen myös valmistautunut siihen, että taloni on viileä ja kostea. Amerikassa (ja varsinkin lähempänä päiväntasaajaa olevassa Floridassa) talojen eristys on varmasti vähän eri luokkaa kuin ydintalveen tottuneessa Suomessa. Siksi otan mukaani varmuuden vuoksi lämpimiä ja pitkiä vaatteita, joita voin pitää ylläni nukkuessakin. 

      3. THE WORK-GRINCH STOLE CHRISTMAS!

Kyllä, joulu huolettaa mua todella paljon. Meillä on varmasti vapaata vain tiistaina 25.12. eli jos en saa puhuttua lisää lomaa tai tehtyä tunteja sisään niin joulusta tulee aika ankea. Siis sen lisäksi että en saa lahjoja enkä äidin jouluruokaa. 

Vapaa-aika huolettaa mua myös vähän laajemmassa mittakaavassa. Olen saanut vaihtoon lähdöstä vähän sen käsityksen että opintopisteitä on semi-helppo saada kasaan ja aikaa jää paljon muullekin hulluttelulle. Lisäksi yksi kaverini luonnehti vaihtoa aika huolettomaksi ajaksi, kun ei tarvitse murehtia samoista asioista kuin Suomessa. Ei ole töitä eikä muitakaan velvollisuuksia samalla tavalla kuin Suomessa. Tässä kohtaa on siis ihan luonnollista että alan huolestua 40-tuntisista työviikoistani. Varsinkin kun mulla ei ole mitään käsitystä työn rankkuudesta.   

Heti kun nämä ajatukset plus sata muuta alkavat hiertää aivokopassani ja vanha (helposti ja ylitsepääsemättömästi stressaantuva) Klaudia nostaa päätään, otan askeleen taaksepäin ja mietin asioita rennommalla otteella.

Tavaraa saa aina lisää. Selvisin kahden viikon reilistä mukanani rinkallinen tavaraa, joten miksen selviäisi nyt kun menen pidemmäksi aikaa itse kapitalismin kehtoon? Sitten pitäisi vain lähteä shoppailemaan Miamiin vähän isommalla otteella. Too bad...

Olen huomannut, että kun kohdalle sattuu hankalia ihmisiä, niin mä selviän niiden kanssa aika pitkään todella hyvin kun pidän vain turpani kiinni. Jos ongelmia tulee, sitten tulee. Asioista pitää jutella ja pitää oppia tuntemaan ne tyypit hyvin, jotta kitkaa pääsee syntymään mahdollisimman vähän. Ja mitä kämppään tulee, niin who cares?! Mulle riittää että selviän ilman pysyviä vammoja, koska lopulta pääsen kotiin omaan sänkyyn ja kaikki ikävä on joskus vain hullu muisto. 

Mitä työn rankkuuteen tulee, niin se kaikki pitää vain pystyä ottamaan vastaan ja kasvaa siitä. Tavoitteenahan mulla olikin lähteä harjoiteluun: saamaan kokemusta ja maistamaan oikeaa elämää. En ole ennenkään pelännyt työtä enkä ala pelkäämään nyt. Ikävistä jutuista voi jauhaa vaikka loputtomiin ja terapioida itseään sitten kun duunit on ohi. Nyt kun katselee taaksepäin vanhoja ikäviä työpaikkoja, niin ainakin nyt tietää osaavansa valita työnsä ensi kerralla paremmin. Ja voi nauraa itselleen. Tästä saa myös varmasti kivan lisän ansioluetteloon. Voinpahan sitten kehua painaneeni niska limassa. 

Ja sitä paitsi: kuinka kamalia viikot oikeastaan voi lopulta olla jos viikonloppuina voin paeta Miamiin tuulettamaan huolet ja stressit pois? Lisäksi olen vähän haaveillut joulusta Caribialla. Jos se toteutuu, niin mua ei ehkä ihan kamalasti haittaa enää mikään eikä kukaan. Ikinä.