Torstai - pakkauspäivä

Päivä on ollut varsin ihana: sain palautetta opparini tutkimussuunnitelmasta. Vastaava opettaja oli tapansa mukaan valtavan kannustava ja esitti jälleen juuri oikeita kysymyksiä ja kommentteja. Voin todellakin lähteä hyvillä mielin reissuun ja jättää opparin (ainakin melkein) oman onnensa nojaan. Otan tietysti lähdekirjallisuutta, mutta en voi konkreettisesti tehdä opinnäytetyötäni lammikon toiselta puolelta käsin.

Kotiin päästyäni alkoi päivän varsinainen duuni eli pakkaaminen. Homma eteni kuten pakkaaminen aina mun tapauksessa etenee. Siinä on neljä vaihetta: innostus, turbotouhu, epäily ja epämääräinen huolehtiminen.

Innostusvaihe kestää päiviä. Olen kamalan innoissani matkasta ja se tiivistyy pakkaamiseen, sillä onhan se matkaan lähtiessä tärkeimpiä asioita. Kun pakkauspäivä koittaa, innostus on ihan huipussaan. Pakkauksen alussa tuntuu siltä, että matkalaukku on valtava ja että sinne jää varmasti todella paljon tilaa. Eihän minulla ole edes paljon tavaraa pakattavana!

Turbotouhu on yhtä hullunmyllyä. Sinkoilen sinne tänne ja hoidan montaa asiaa samanaikaisesti. Pesen pyykkiä tai vaikka siivoan kämppää samalla kun pakkaan. Kirjoitan muistilistoja seuraavalle päivälle ja suunnittelen aamua.

Epäilyn siemen alkaa itää, kun laukku on jo lähes täynnä ja tavaraa pitäisi mahtua vielä toinen samanlainen satsi. Tässä vaiheessa alkaa myös yhtäkkiä löytyä lisää pakattavaa: unohdan mekot tai topit kokonaan turboillessani. Mieleen hiipii pelko sitä, että ehkä tila ei riitäkään ja että laukkuun ei ainakaan jää yhtään ylimääräistä kuutiosenttiä paluumatkaa varten.

Epämääräisen huolehtimiseen päästyäni itse pakkaaminen on valmis, mutta alan stressata jotain täysin satunnaista asiaa. Kynnet pitää lakata ja suihkussakin pitäisi ehtiä käymään ja kuitenkin ajoissa nukkumaan. Tai sitten laukku on niin painava, että alan paniikissa etsiä lentoyhtiön sivuilta tietoa painorajoituksista.

Tällä kertaa oli kyse jälkimmäisestä, mutta ainakaan AirBerlinin verkkosivujen mukaan minulla ja laukulla ei pitäisi olla mitään hätää. Valtava laukku on tosin aivan täynnä. Kolmen kuukauden reissun jälkeen en edes oleta, että minulla olisi vielä tilaa tuomisille, joten luovutan suosiolla ja postitan osan omaisuudestani kotiin helmikuussa. Maksakoon mitä maksaa.

Olen jo valmistautunut lauantain lentooni varaamalla puhelimeen musiikkia ja koneelle elokuvia. Kentältä ostan jonkin pokkarin (se on vanha tapa) ja jotain herkkusyötävää. Otan lisäksi mukaani läksiäisissä saamani pähkinäpussin. Ystäväni antoi pussin minulle, jotta voisin mussuttaa niitä matkahermoilun iskiessä ja ajatus oli minusta niin ihana, että en hennonnut syödä herkkuja ennen matkaa.

Huomenna iltapäivällä lähdemme Helsinkiin kummitätini luo yöksi, sillä tätini luota ajaa kentälle vartissa. Jos olisimme lähteneet kotoa Turusta, minun olisi pitänyt aloittaa ”aamutoimet” jo kahdelta yöllä.