1/12 ja nyt aurinko paistaa (vakka rusketuksesta ei ole vielä tietoakaan)

Ensimmäisten päivien shokista yli päästyäni meno täällä alkaa maistua yhä paremmalta. Nyt on siis ensimmäinen 12 viikosta takana. Koska alkuviikko tuntui niin rankalta, viikonlopulle kasaantui aika paljon vähän epärealistisiakin odotuksia. Perjantai oli aivan ihana, saimme ilmaisen kotitekoisen joululounaan jonka jälkeen koko päivänä ei kyllä tarvinut syödä muruakaan.

Ylläripylläri minun lautasellani oli eniten ruokaa, vaikka samassa pöydässä istui myös raavaita miehiä, mukaanlukien kaupungin sheriffi (joka oli muuten todella mukavaa seuraa). Ihanan jälkiruoan eli monta erilaista kakkua hotkin sellaisella vauhdilla että siitä ei ehtinyt ottaa kuvaa.

Nälkäisen keittiörajoitteisen opiskelijan märkä päiväuni.

Eilisen piti olla ruskettumista, tiukkaa bailaamista ja murheiden hukuttamista limuviinaan. Toisin kävi.

 

Eihän täällä ole sellaista rantakulttuuria kuin Suomessa koska alligaattorit, mutta ajattelin että joen rannalla istuminen ajaa saman asian. Aurinko puolestaan alkoi ujostella jo joskus yhden maissa kun pääsin joen rantaan aurinkorasvat hipiässä ja kaikki perus rantavehkeet laukussa. Olin kuitenkin tosi iloinen jo pelkästään siitä että oli lauantai, joten istuin joen penkalla ihan tyytyväisenä musiikit korvissa ja sangria kädessä. Lopulta minulle riitti pari tuntia puolipilvisessä säässä tummempien pilvien kasaantuessa ylleni.

Juomaa sentään riitti. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että täällä myös alkoholi on naurettavan halpaa. Sain alle 20 eurolla kuusi pientä pulloa erinäisiä sangrioita ja limonadeja SEKÄ ison pullollisen vodkaa. Että jos haluaa pitää kunnon bileet, niin… no… älä tule ainakaan LaBelleen. Sillä kun palasin ”rannalta” ilman rusketuksen häivääkään sain kuulla, että kämppikset ovat nepalilaista lukuun ottamatta lähdössä kirkkoon kuuntelemaan joulukonserttia. 

Lauantai-iltana. Kirkkoon. Nuoret, alle kolmekymppiset ihmiset.

Olin niin järkyttynyt, että mielessäni ei edes käynyt se, että kyseinen paikka voisi olla ihan näkemisen arvoinen. Sen sijaan mökötin huoneessani kello kymmeneen asti katsellen kyseenalaista elokuvavalikoimaa Netflixistä. Ei bileitä, ei ihmisiä. Vain minä ja omituinen makaroni-jauhelihakyhäelmä torstailta.

Todella köyhää!

Onneksi muiden palattua reissultaan istuimme kaikki (paitsi nepalilainen) pari tuntia olohuoneessa ja juttelimme niitä näitä, mikä on aina kivaa tässä porukassa. Saimme lisäksi eilen illalla kuulla ensi viikon ja ehkä koko kuukauden kohokohdasta, nimittäin konferenssireissusta FT. LAUDERDALEEN! Tämä aika iso kaupunki sijaitsee vähän matkan päässä Miamista pohjoiseen ja kun tulin bussilla Miamista LaBelleen, näin ohimennen vähän kyseistä kaupunkia. Paikka vaikutti silloin ainakin todella kivalta. Parasta tässä reissussa on se, että vaikka pomo tietysti odottaa meidän tekevän jonkin verran töitä konferenssin aikana, niin meidän ei ilmeisesti tarvitse osallistua ehkä itse konferenssiin. Mikä tarkoitta tietysti sitä, että me olemme firman maksamissa hotellihuoneissamme neljä päivää sillä aikaa kun pomo nököttää konferenssissa!

On hyvin, hyvin todennäköistä, että pääsemme vihdoin kunnon kauppoihin shoppailemaan ja oikealle rannalle ottamaan aurinkoa! Maanantaina selvinnee enemmän tästä mysteerireissusta, sillä huomenna iltapäivällä olisi tarkoitus jo lähteä.

Skypetin tänään vanhempieni ja miehen kanssa ja selvisin jopa ilman kyyneliä ensimmäisestä keskustelusta. Mutta heti kun mun rakkauden kasvot pärähti ruudulle niin olihan se tiukka paikka. Siellä se istui, meidän olohuoneessa, meidän sohvalla meidän tuikkulyhty ikkunassa roikkuen.

Onhan täälläkin melkein kaikki ”meidän” kun kerran samassa talossa asutaan, mutta silti… Se on eri meidän…