Mukavia ihmisiä, töitä, byrokratiaa ja massiivinen ikävä

Kyllä, ikävää voi kuvata kaikilla suurta merkitsevillä superlatiiveilla joita siihen sanaan voi liittää. Miestä on tietty eniten ikävä… Joka päivä on välillä pakko katsoo ikkunasta ulos sen aikaa että saa imettyä kyyneleet takasin kyynelkanaviin.

On myös ikävä outoja asioita, kuten suomalaisia kurkkuja, suihkua ja ruokakauppoja.

Hostellihuone. Nukuin yläsängyssä vasemmalla.

Hostellin aula! Ihana paikka...

Sunnuntai-iltapäivällä oli (vihdoin?) reissun ensimmäinen vastoinkäyminen. Hostellikämppikseni Susanna lähti viemään minua vuokratulla autollaan Miamin hostellista bussiasemalle, mutta sai kännykästään aivan ihmeelliset ajo-ohjeet ja ajoimme harhaan. Istuin sitten ventovieraan ihmisen kanssa autossa vieraassa suurkaupungissa keskellä ghettoa eli kurjempaa kaupunginosaa. Bussiasemalla piti olla tuntia ennen bussin lähtöä.

Olimme kuitenkin ei-hajuakaan-missä kun kello löi puoli kaksi ja bussi lähtisi tunnin päästä. Tässä kohtaa paniikki iski, mutta onneksi olin ottanut omat ajo-ohjeet paperille ja lopulta pääsimme oikeaan paikkaan varttia myöhemmin. Neljän tunnin bussimatkan aikana kaikki urbaani jäi taakse ja bussi puksutti yhä syvemmälle peltojen ja maatilojen keskelle. Minun tuli hetkessä ikävä Miamia, vaikka en ollut nähnyt koko kaupungista kuin vilauksen.

Welcome to Miami

Kun edessä oli kämppisten tapaaminen, minua hermostutti todella paljon. Kaikki pelko oli kuitenkin jälleen turhaa ja tapasin ranskalaisen pojan ja kolme tyttöä jotka olivat Kiinasta, Nepalista ja Tsekistä. Kaikki neljä ovat todella mahtavia tyyppejä, vaikka joillakin on hiukan hankaluuksia englannin ääntämisen kanssa ja se puolestaan vaikeuttaa ymmärtämistä aika paljon. Kiinalainen tyttö totesi tiistaina töihin kävellessämme, että kuulostan hänestä ihan amerikkalaiselta. Nauroin kohteliaasti ja kiitin, mutta ajattelin että tytöllä täytyy olla kuulossa vikaa.

Bussi pysähtyi Fort Lauderdalessa.

Kaikista muureista pääsee kuitenkin yli kun hymyilee ja kysyy kun ei ymmärrä. Onneksi kaikki ovat niin mukavia, että aina jaksaa pinnistellä ja kuunnella mitä toisella on asiaa vaikka siihen menisi pieni tovi. Ranskalainen poika ja tsekkiläinen tyttö ovat todella hauskaa seuraa ja ranskalaisen kanssa olen ystävystynyt erityisesti. Meillä on aika samanlaiset kulttuurit verrattuna kiinalaiseen ja nepalilaiseen, joten tässä saattaa olla yksi syy nopeaan ystävystymiseen. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että suurin osa lähentymisestämme johtuu ehkä minun typeristä jutuistani, joille kaikki jostain ihmeen syystä nauravat. Eipä siinä, on mukavaa saada ihmiset nauramaan. Vaikka se johtuisikin vain siitä, että he eivät ymmärrä koko läppää.

Töitä, töitä, töitä

Maanantaina oli sitten ensimmäinen työpäivä.

Sunnuntai-ilta meni jälleen odotettua paremmin (selvisin perille LaBelleen, ihanat kämppikset, kiva talo), joten kun ensimmäinen työpäivä koitti, odotin taas jotain ihanaa ja että kaikki menee yhtä hyvin kuin tähän asti.

Juu ei.

Ensinnäkin voisin marmattaa loputtomasti firman byrokraattisuudesta. Luonnollisesti tiesin joitain käytäntöjä jo ennen kuin saavuin tänne ja tiesin, että esimerkiksi ylityötuntien ansaitseminen ja käyttäminen vapaisiin on aika hankalaa. Tai ainakin monimutkaista. Lisäksi työtunnit on määritelty hyvin tarkasti ja esimerkiksi tunnin lounas on pakko pitää. Sitten siellä toimistossa istutaan kuuteen asti eikä yhtään vähempää. Olen tottunut Suomessa yleiseen liukuvaan lounaaseen. Vaikka firmassa periaatteessa voisi pitää tunnin lounastauon, niin todellisuudessa jos lounaan ylipäätään ehtii pitää se on puoli tuntia ja sitten pääsee kotiin aiemmin. Täällä yhdeksän tunnin päivä on selkeä sääntö.

Kaiken muun lisäksi täällä on kaikenlaisia raportteja joita pitää kirjoittaa joka kokouksesta ja projektista ja tehtävästä joita suorittaa. Joka viikko palautetaan esimerkiksi lomake, johon on merkitty viikon tehtävät ja sen perusteella saa ”pisteitä” joiden kertyessä asianmukaisesti ei tarvitse maksaa vuokraa kolmannelta kuukaudelta. Tähän asti maksamani 1500 usd kattaa siis periaatteessa vain kaksi ensimmäistä kuukautta, mutta en ole suunnitellut jääväni jälkeen tehtävissä, joten tuskin saan lisämaksuja.

Lounas ranskalais(t)en kanssa EHE EHE. Huomaa valtava juoma. Vasemmalla oleva tuoppi on ehkä normaalin suomalaisen mäkkärijuoman kokonen.

Tämäkin oli tiedossa ennalta, mutta paikan päällä tehtävien vahtaaminen tuntuu todella rasittavalta meiningiltä. Tulee sellainen olo, että mitäs jos ei olekaan riittävän hyvä ja nopea. Varsinkin tässä alussa kun en vielä ole saanut yhtään arviointia takaisin tehtävistäni.

Suoraan sanottuna maanantaina oli todella tiukka päivä, alkoi ahdistaa tämä vahtiminen. Kaikki tuntui kamalan rankalta, oli yksinäinen ja surkea olo. Eikä se helpota asiaa, että että pomo on aika jännä tyyppi ja selittää työtehtävistä aika suurpiirteisesti ja sitten on työntekijän homma selvittää mistä oikein on kyse. Tässä ei olisi muuten mitään ongelmaa, mutta koska firma ja sen toiminta on vielä muutenkin mulle osittain kysymysmerkki, niin ekasta palaverista jäi aika hailakka fiilis.

Mutta olen hokenut itselleni koko kuluneen viikon ajan, että tästä se lähtee ja epävarmuuteen pitää vain tottua ja tehdä parhaansa niillä tiedoilla jotka mulla on.

Välillä pomo vain katsoo minua oudosti enkä osaa yhtään tulkita hänen ilmettään. Sitten istumme hetken hiljaa ja tilanne on aika outo. Olen kuitenkin iloinen siitä, että pomo on koko paikan ainut syntyperäinen amerikkalainen, joten hänen ymmärtämisessään on kaikkein vähiten ongelmia. Siis silloin kun hän todella 

sanoo ääneen mitä haluaa.

Joki joka virtaa mun työpaikan lähellä. Koska tunnin ruokis on pakko pitää, niin me hengattiin täällä ranskalaisen kanssa kunes ruokis oli kulunut loppuun.

Toisena työpäivänä tiistaina asiat tuntui jo paremmilta ja nyt keskiviikkona asiat alkoivat selkiintyä toden teolla. Viikonloppua odotan kuin kuuta nousevaa, koska täällä ei viikolla voi tehdä oikein mitään vaikka ehtisikin töiden jälkeen. Päivärytmi on tosiaan aika tylsä: seiskalta ylös, ysiltä töihin, kuudelta kotiin, ja ysin-kympin aikaan taas nukkumaan.

Ekasta viikonlopusta (jolloin toivottavasti tapahtuu paljon, paljon enemmän) ja muista ekan viikon tunnelmista lisää myöhemmin. Huomenna lupaan laittaa lisää kuvia esim. meidän talosta. Tänään oli pilvinen päivä, joten en halunnut ottaa enempää synkeitä kuvia.